Ihan aluksi voisi mennä ajassa taaksepäin noin sadan vuoden verran. Sain kuulla, että tuolloin Ukille pidettiin myös körttiseurat syntymäpäivän yhteydessä. Ukkikin oli tavallinen suomalainen sikäli, ettei se välttämättä halunnut olla seuroissa mitenkään huomion keskipisteenä. Ukki olikin seurojen alussa maininnut papille, että “vainajasta ei sitten puhuta”. Vähän samalla tavalla myös äiti taitaa ajatella, joten puhutaan nyt sitten vähän yleisemmällä tasolla, ainakin enimmäkseen. Ajattelinkin, että lähdetään liikkeelle raamatusta ja siitä miten äidit näkyy raamatun kertomuksissa ja teksteissä.
Jos nyt kysyisi, mikä raamatunkertomus tai kuva tulee mieleen, jossa on äiti keskeisesti mukana, niin ehkä tuo Joulun läheisyys saa helposti ajattelemaan noita kuvia majatalosta: Jeesus-lapsi joko seimessä nukkumassa vanhemmat ympärillään tai sitten äitinsä sylissä. Nuo kuvat on aina sellaisia lämminhenkisiä ja iloisia. Äidin sylissä on hyvä olla. Syli on turvallinen paikka lapselle ja äidin katse ja ote lapsesta on sellainen, että en minkään enkä kenenkään anna sinua satuttaa. Sellaisiahan ne äidit ovat, kovasti suojelevaisia pienestä pitäen. Eikä se suojelu aina ihan helppoa ole. Milloin sitä tietää suojelleensa tarpeeksi. Ehkä sen vuoksi joillakin äideillä homma saattaakin mennä vähän överiksi, ja tulee pienimmätkin rypyt lapsen elämän edessä tasoitettua. Onneksi oma äiti ei ihan sellainen ole ollut, vaan on antanut myös mahdollisuuksia tehdä virheitä, ja siten oppia niistä.
Toinen raamatunkertomus, josta meillä myös on monia kuvia mielessämme, liittyvät pitkäperjantain tapahtumiin. Ne kuvat edustavat monenlaistakin tunnemaailmaa, mutta päällimmäisin niistä kuitenkin on suru. Ja vaikka sitä surun määrää on vähän vaikea mitata ja sanoa kuka suree enemmän ja kuka vähemmän, niin ainakin sen verran voidaan sanoa, että varmasti noina sysimustina tunteina se äidin suru oli jotain todella syvää, ellei pohjatonta. Äidit elää lasten ilot ja surut, jopa moninkertaisesti. Se on sitä äidillistä rakkautta kaikkine väreineen. Ja mitä enemmän lapsia on, niin sitä todennäköisempää, että pieniä ja vähän isompiakin suruja me lapset sitten äideillemme aiheutamme. Mutta vaikka se suru olisi miten iso hyvänsä, niin ei se milloinkaan peittoa sitä suurinta iloa, ilosanomaa, jota me pääsiäisenäkin juhlitaan. Kiitos äidille siitä, että on juurruttanut meihin lapsiin ja lastenlapsiin jo pienestä pitäen tämän ilosanoman ja vaalinut sitä läpi meidän elämämme.
Raamatusta löytyy sitten toki paljon tekstejä, jotka liittyy äiteihin ja vanhempiin yleisemminkin. Eräässä kirjoituksessa kootaankin yhteen joitakin näistä ja tuodaan esille kristillisen vanhemman roolia. Noita lukiessa kyllä hyvin tunnisti asioita, joita mekin lapsina olemme saaneet kokea. Hiljattain näitä muistoja sisarusten ja lastenlasten kanssa keräilimmekin kuvina ja teksteinä vihkoseksi saakka. Siitä oli mumman ja paapan hyvä plärätä aikaa taaksepäin.
Jos noita tekstejä vähän lajittelee, niin paljolti ne käsittelee opettamista, kasvattamista ja läsnäoloa.
“Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea”, sanotaan Sananlaskuissa. Mieleen tulee ne sunnuntaiset pyhäkoulut, joita äiti yhdessä kolmen muun äidin kanssa vuorotellen kylällä pitivät. Samoin tulee mieleen kuvat heinäntekohetkistä, leivontapuuhista leipätaikinan äärellä, tai navetasta työn touhussa. Hengellistä ja ruumiillista opetusta ja kasvatusta sopivassa suhteessa.
Puhuttaessa käskystä rakastaa Jumalaa koko sydämestäsi, käsketään myös teroittamaan tätä asiaa “alinomaa lastesi mieleen kotona, matkalla, makuulla tai jalkeilla”. Tämä kertoo omalla tavallaan siitä, että vanhemman tulisi olla aina läsnä, ajasta ja paikasta riippumatta. Tuo läsnäolo saattaa meillä nuoremmilla vanhemmilla joskus tulla korvatuksi pelkällä paikalla-ololla. Itse kukin on saattanut joskus kuulla olevansa kyllä paikalla muttei läsnä, varsinkin jos on sattunut tuomaan vaikka vähän töitä kotiin. Lapsuudesta muistelen, että meidän lasten oli aina hyvä olla kotona ja tulla kotiin, ja läsnäoloa kyllä sai vastakaiuksi sitä tarvittaessa. Ja näin on asia tänä päivänäkin, vaikka ollaan kotoa muutettu. Etäisyyskään ei asiaa muuta, puhelimet toimii ja meidänkin mumma jo hipsutuskännykkää käyttää sujuvasti ja whatsappailee siinä missä muutkin.
Äideillä on keskeinen rooli lasten elämässä. Ja vaikka se rooli muuttuukin elämän edetessä, niin aina sieltä kumpuaa rakkautta, rohkaisua ja huolenpitoa. Lopuksi voikin vain lausua lasten ja lastenlasten yhteisestä suusta kiitoksen Taivaan Isälle siitä, että on suonut meille hyvän kristillisen äidin ja mumman.